Ville Valo tyrmistyi tupakkalaeista – 150 euron sakot huumeista, kolme tonnia röökistä!

Ville Valo tyrmistyi tupakkalaeista – 150 euron sakot huumeista, kolme tonnia röökistä!

Vuosina 2004-2010 tein edesmenneelle Suosikki-lehdelle (1961–2012) kuukausittain ilmestynyttä Raskas sarja -palstaa, missä jututin raskaan rockin suuruuksia eri asioista.

Yksi palstan vakiosioista oli ”MIKÄ VITUTTAA”, mikä nuortenlehden lukijakunnan suojelemiseksi oli salonkikelpoistettu muotoon ”MIKÄ MÄTTÄÄ” ja myöhemmin ”MIKÄ PÄNNII”, luonnollisesti häveliäisyyssyistä.

Koska Rievussa ei tällaisia rajoituksia ole, voimme lukijakuntamme iloksi sanoa rumatkin sanat täällä niin kuin ne kuuluu oikeaoppisesti sanoa – ja vieläpä sensuroimatta!

Alkukesästä 2004 törmäsin hieman kosteissa yhteyksissä jossakin Helsingin Iso-Roobertinkadun juottoloista Suomen kaikkien aikojen suurimpiin rocktähtiin kuuluvaan HIM-yhtyeen Ville Valoon (s. 1976). Koska minulta puuttui vielä tuolloin palasia tulevalle Raskas sarja -palstalle, päätin siltä seisomalta tiedustella Valolta, mikä häntä vitutti eniten juuri tuolla nimenomaisella hetkellä. Näin Viltsu vastasi.

1. Euroopan uudet tupakkalait

– Vihaan tupakointiin liittyviä uusia lakeja anniskeluravintoloissa. Esimerkiksi Dublinissa ei saa enää vetää röökiä, eikä kohta myöskään Glasgow’ssa ja Lontoossa. Eikä varmaan parin vuoden päästä Helsingissäkään. (Ei niin – kirj. huom.) Tuleekin olemaan suuri ongelma, kun ihmiset siirtyvät ulos ravintoloista kadulle sauhuttelemaan, ja ulkona on 40 astetta pakkasta. Loukkaannuin, kun Dublinissa luki keikkapaikan seinällä, että jos poltan savukkeen lavalla, joudun maksamaan siitä 3000 euroa. Jos taas poltan C-luokan huumeita – eli pilveä savukkeen muodossa – joudun maksamaan siitä ainoastaan 150 euroa. Kyllä kismittää.

2. KLM

– KLM on lentoyhtiö, joka onnistui pilaamaan Slayerin keikan Download-festareilla Englannissa ryssimällä Slayerin lennon, minkä seurauksena Slayer joutui päälavan sijasta soittamaan lyhyemmän setin teltassa. KLM on myös ainoa lentoyhtiö tähän mennessä, joka on onnistunut hävittämään kaikki HIM:n kamat ja aukonut päätään kaupan päälle kamoja tiedusteltaessa.

3. Vanheneminen

– Olen huomannut viimeisen kahden viikon aikana, etten ole enää nuori. Huomaan sen siitä, että päätäni särkee kymmenen kertaa enemmän joka aamu kuin aiemmin. Tämä on harmillista myös siksi, että nyt kun on viimein päässyt juhlimaan oikeiden Amerikan rokkitähtien kanssa, mun psyyke ei enää kestä sitä!

1991 perustettu helsinkiläinen HIM on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rockyhtyeistä, nousten aktiiviurallaan parhaimmillaan listasijalle 12 Yhdysvaltojen Billboard-levymyyntilistalla 2007 ilmestyneellä levyllään Venus Doom. Kultalevyn HIM sai Yhdysvalloista puolestaan 2005 ilmestyneestä edeltäjästään Dark Light yli puolen miljoonan levyn myynnistä.

HIM:n päätettyä toimintansa 2017, yhtyeen laulaja-lauluntekijä Ville Valo on levyttänyt ja keikkaillut Esa Pulliaisen kipparoiman Agents-yhtyeen solistina. Valon viimeisin julkaisu on 13. tammikuuta 2023 VV-nimellä julkaistu palkittu debyyttialbumi Neon Noir, jolla Valo jatkaa HIM:n viitoittamilla musiikillisilla laduilla.

Share