Riepu julkaisee Jauri Varvikon luvalla tämän sosiaalisessa mediassa julkaisemia vahvoja ja punnittuja puheenvuoroja sodasta ja politiikasta läntisten medioiden yksiäänisyyden vastapainoksi.
Suomalaiset pitävät itseään liberaalin demokratian esikuvana. Tämä ajatusmalli on vallitseva lähes koko Euroopassa. Kaikkia tätä järjestelmää uhkaavia tekijöitä pidetään negatiivisina kehityskulkuina.
Monissa maissa on päässyt syntymään myös kansallisia liikkeitä, jotka vastustavat arvoliberalismia. Liikkeet eivät kuitenkaan ole yksimielisiä asioista, vaan niiden näkökulmat esimerkiksi Venäjän suhteen ovat erilaisia.
Ranskan, Unkarin, Slovakian ja Tshekin konservatiivit haluavat liennytystä Venäjän suhteen, mutta esimerkiksi perussuomalaiset haluavat Jussi Halla-ahon johdolla viedä Venäjä-suhteet äärimmäisen kireiksi. Myöskään Puolan, Italian ja Ruotsin konservatiivit eivät myötäile Venäjää.
Unkarin Viktor Orbania pidetään avoimesti illiberaalina. Arvoliberaalit kutsuvat Orbania itse asiassa fasistiksi ja hänen lausuntojaan totuudenjälkeisen ajan valheiksi, joita vastaan pitää taistella.
Orban piti juuri puheen Brysselissä. Mitähän kauheuksia tämä fasisti päästi suustaan?
”Today in Brussels, the majority are the parties of war. There is a warlike mood in Europe, and politics is governed by the logic of war. Everyone, from all sides, is preparing for war. The NATO Secretary General wants to create a NATO-Ukraine mission. Europe”s leaders are already involved in the war. I talk to them, I hear them. They perceive the war as their own and call it their own war. This is a military whirlwind that can drag Europe into the abyss. Brussels is playing with fire, it is tempting God himself. We remember it well, they have personal experience, we have learned it well. World wars were never called world wars in the beginning.”
Meillä on huomattavan paljon ihmisiä, jotka sanovat aiemmista sodista, että ”kukaan ei halunnut sotaa, mutta se oli väistämätöntä”. Sodan henki päästettiin pullosta jo yli 10 vuotta sitten, kun Venäjä ja Kiina haastoivat vallitsevan status quon.
En näe yhtään syytä, miksi he eivät olisi saaneet niin tehdä, mutta tällaiset haasteet johtavat helposti sotiin. Länsi pitää kynsin ja hampain kiinni saavutetuista eduistaan, mikä on myös luonnollista, mutta ”uusi maailmanjärjestys” kulkee suuremmassa syklissä kuin haluamme uskoa tai ymmärtää.
Vuoden 1914 selkeä opetus oli sopimusten ja liittoutumien tuhoisa yhteys, jotka sitoivat suurvallat taistelemaan muiden maiden puolesta. Tämä muutti paikalliset konfliktit alueellisiksi tai maailmanlaajuisiksi sodiksi – ja teki sen pelottavan nopeasti ja arvaamattomalla tavalla.
Tuosta on nyt kulunut tasan 110 vuotta ja kukaan ei näytä ymmärtävän tai muistavan ensimmäisen maailmansodan opetuksia. Sen sijaan liittoudumme ja teemme puolustussopimuksia. Sanomme, ”ettemme halua sotaa, mutta se voi olla väistämätöntä”.
Kukaan ei puhu rauhasta.
Hallituksemme ja kansalaiset ajavat meitä kohti uutta sotaa. Me sidomme itsemme uuteen sotaan jo valmiiksi niin tiukasti, että kun sen aika on, emme voi muuta kuin liittyä siihen.
Venäjä ei ole sodan ainoa dynamo.
Ja kun Orban varoittaa meitä maailmansodan uhkasta, kutsumme häntä kuorossa fasistiksi, hoemme ”kunniaa Ukrainalle”, keräämme aseita ja valmistaudumme ”väistämättömään”.
Kyllä minäkin näen Venäjän huonon kansalaisyhteiskuntakehityksen ja sisäisen propagandan. Fanatismistä ja kansanvillitsemisestä ollaan kuitenkin vielä kaukana.
Lännessä synnytettiin toisen maailmansodan jälkeen kuvitelma, että jos olisi toimittu aiemmin, niin Hitlerin toimet olisi voitu estää. Natsi-Saksan synnyn syyt ovat valitettavasti huomattavasti Hitleriä syvempiä. Jo mainitsemassani ensimmäisessä maailmansodassa. Nykyisenkin tilanteen syyt ovat syvemmällä kuin Putinissa.
Länsi on ollut kätilönä kaikissa maailmansodissa.
Prosessit nousevat epäreiluuden tunteesta, pakotetuista sopimuksista, valheista, sanelupolitiikasta, kiristämisestä, yhteiskunnallisista ongelmista ja syyllisten etsinnästä. Maailman parhaat diplomaattiset keinot ovat puuttumattomuus ja vieraan yhteiskunnan normaalin kehittymisen mahdollistaminen.
Tätähän Länsi ei näe, koska on aina vienyt idealismiaan, ristiretkistä lähtien. Tässä Venäjä ei eroa Saksasta, eikä Saksa Länsi-Euroopasta.
Kuuluu kristilliseen sananlevittämiskulttuuriin.
Jos länsi ei olisi lähtenyt kätilöimään uutta Venäjää, jos se olisi pitänyt näppinsä erossa Ukrainasta, Keski-Aasiasta, Kaukasiasta, ei mitään putinismia olisi. Mutta kun ei mene jakeluun… Vaan ajamme kaiken sekasortoon, kuten aina ennenkin, ympäri maailmaa.
JAURI VARVIKKO, 21.4.2024
Jauri Varvikko (s. 1969 Helsinki) on Venäjä-asiantuntija ja lehtikustantaja. Suomen pitkäikäisimmän venäjänkielisen aikakauslehden Spektrin (1997–2010) perustaja. Suomalais-venäläisen koulun oppilas. Opiskellut kansainvälisiä suhteita Kiovan ja Moskovan yliopistoissa.
(Kuvituskuva WikiImages Pixabaystä)
