Riepu julkaisee Jauri Varvikon luvalla tämän sosiaalisessa mediassa julkaisemia vahvoja ja punnittuja puheenvuoroja sodasta ja politiikasta läntisten medioiden yksiäänisyyden vastapainoksi.
Tämä postaukseni herätti kovasti keskustelua viime vuonna. Nyt kun katson Suomen surkeaa taloutta ja hyvinvoinnin alasajoa, niin en voi kuin ihmetellä miten laput silmillä ihmiset ovat.
20.4.2023:
Ukraina ei tule koskaan selviytymään tästä sodasta. Matala syntyvyys ja maastamuutto olivat isoja ongelmia jo ennen sotaa. Väestöpako on kasvanut vuodessa useisiin miljooniin. Ukrainan väestön isoimman osan vanhojen suurien ikäluokkien jälkeen muodostivat ennen sotaa 20-30 vuotiaat.
Tilanne on nyt se, että nuo ikäluokat on menetetty; naiset muuttavat pois ja miehet kaatuvat rintamalla.
Ukrainassa asui Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991 noin 52 miljoonaa ihmistä. Nyt väkiluku on YK:n laskelmien mukaan vajaa 38 miljoonaa, joista lähes 10 miljoonaa maanpaossa.
Ukrainan väkiluku tulee lähes puolittumaan vain 60 vuodessa, eikä paluuta entiseen ole. Ei vaikka mitä tehtäisiin.
Minua kiinnostaa filosofisella tasolla kansojen kyky selviytyä ja palautua. Joidenkin kansojen resilienssikyky on hämmästyttävä. Ne pystyvät palautumaan järkyttävistäkin puhdistuksista.
Lähtökohtana on yleensä vahva protektionismi, yhtenäinen sisäänpäin kääntyvä kulttuuri ja uskonto, selkeä omien itsesuojelu, sovitut avioliitot ja hierarkinen järjestelmä. Ukrainan osalta ei tästä voida puhua. Se perustuu mielikuviin, ei tuhat vuotta vanhoihin traditioihin.
Tapahtui sodassa mitä hyvänsä, maa jää rikkonaiseksi, hajautuneeksi, eriarvoiseksi, jakautuneeksi sekamelskaksi. Aivan kuten entiset kasakkayhteisötkin olivat. Ei väliä, mitä lippua liehutetaan ja kenen suuntaan kumarretaan.
Tästä päästään sitten eurooppalaisten vastaaviin mielikuviin. Meilläkin syntyvyyskäyrät osoittavat kohti pohjaa. Kaikkea perustellaan muilla kuin todellisilla selviytymiskriteereillä: ”Maahanmuutto takaa kansallisen kasvun, Nato takaa rauhan, EU takaa taloudellisen hyvinvoinnin, arvojen tasa-arvo kestävyyden…”
Pitkässä juoksussa pelkkää sanahelinää. Rappeutuvan, uppoavan läntisen imperiumin hätähuutoja hegemonian ylläpitämiseksi ja rikkaiden vanhojen ikäluokkien omaisuuden ja liiketoimien turvaamiseksi.
Todellisuudessa olemme jo kutsuneet ne ihmiset kotiimme, jotka lopulta repivät kaiken alas. Olemme kuin Rooma ennen hajoamistaan. Paljon näennäisjärkevää politiikkaa, hienoja poliittisia linjauksia, hyvinvoinnin ylläpitämiseen tähtäävää retoriikkaa, vihreän kasvun nimeen vannomista…
Itsesuojeluvaistoa meillä ei kuitenkaan ole. Ikonimme ovat nykyään ulkopuolelta, kansallisia ikoneja ei ole. Taantuvan resurssiköyhän imperiumin on turha nostella hiilitulleja, jos vene vuotaa joka puolelta. Järjestelmämme perustuu höttöisiin toivekuviin, kuten Ukrainankin.
Venäjänkin järjestelmä perustuu omanlaiseensa tarinaan, mutta narratiivi on tuhatvuotinen ja sitä pönkitetään realiteeteilla ja todellisilla resursseilla. Ei väliä, kuinka paljon valehdellaan.
Meidän narratiivimme on muutamia kymmeniä vuosia vanha. Kuka on sitä loppupelissä valmis puolustamaan siinä määrin kuin Ukraina? Menettämään vaikka puolet kansasta?
Olen vahvasti sitä mieltä, että Ukraina ajettiin tuhoon meidän typerien arvojemme vuoksi. Arvonatsit eivät tajua, mikä tuho Ukrainalle aiheutettiin. Ehkä ajetaan seuraavaksi Suomi ja Baltia samaan tilaan? Ei väliä, vaikka kaksi miljoonaa suomalaista kuolee.
Tärkeintä, että olemme oikeassa ja oikeassa seurassa.
JAURI VARVIKKO, 20.4.2024
Jauri Varvikko (s. 1969 Helsinki) on Venäjä-asiantuntija ja lehtikustantaja. Suomen pitkäikäisimmän venäjänkielisen aikakauslehden Spektrin (1997–2010) perustaja. Suomalais-venäläisen koulun oppilas. Opiskellut kansainvälisiä suhteita Kiovan ja Moskovan yliopistoissa.
