Riepu julkaisee Kai Sadinmaan luvalla tämän sosiaalisen median päivityksiä huhtikuussa 2024 Keski-Eurooppaan suuntautuneelta pyhiinvaellukseltaan.
Olen matkustanut junalla aamukuudesta saakka Englannin etelärannikolta Walesin Holyheadiin, josta jatkan aamulla lautalla Dubliniin. Saavuin juuri perille. Oli vähän sompailua, kun piti Lontoossa mennä metrolla, vaihtaa asemaa ja matkan aikana junaa neljä kertaa.
Oikeasti minun piti lähteä vasta huomenna tiistaina, mutta huomasin muutama päivä aiemmin että silloin on junalakko. Oli siis lähdettävä tänään. Onneksi jo ostetut liput kelpasivat. Matka ja vaihdot menivät sujuvasti.
Toinen propleemi oli, kun täällä Briteissä on erilaiset pistorasiat kuin muualla Euroopassa. (Miksi ne on niin hankalia. Autoakin ajavat väärällä puolella tietä) Miten saisin ladattua puhelimen, joka on korvaamattoman tärkeä reissatessa? Kaikki matkaliput ja huonevaraukset ovat siellä.
Oli siis saatava puhelimeen adapteri. Mutta mistä saisin sen, koska briteissä on tänään kansallinen vapaapäivä ja kaikki paikat ovat kiinni?
Yritin olla säästeliäs puhelimen käytössa mutta akun virta väheni silti uhkaavasti. Kun saavuin Holyheadin asemalle, kävelin kylän keskustaan. Näin edessäni jonkinlaisen liikkeen, jonka ovi oli auki. Se ei siis viettänyt vapaapäivää.
Astuin sisään. Hyllyt notkuivat sekalaista rojua: leluja, sytyttimiä, paristoja, sateenvarjoja, kuula-aseita, jopa ilmakivääreitä. Kaivoin puhelimen laturin taskustani ja kysyin myyjältä, löytyisikö siihen adapteria joka sopisi brittien pistorasioihin.
Myyjä lähti kaivelemaan laatikoitaan ja löysi sopivan.
Tämä oli yksi pienistä ihmeellisyyksistä mitä olen matkan aikana kokenut. Aivan kuin jokin tai joku johdattaisi ja pitäisi huolta.
Yksi ihmeellisyyksistä tapahtui Espanjan ja Ranskan rajalla, kun saavuin junalla Burgosista Iruniin. Minulla oli yhdeksän minuuttia aikaa vaihtaa toiselle asemalle, jotta ehtisin paikallisjunaan, joka vei matkustajat rajan yli Ranskan Hendayeen.
Oli onnistuttava jotta ehtisin Hendayesta lähtevään Pariisin junaan.
Matkaa toiselle asemalle oli rapiat puoli kilometriä. Ajattelin ehtiväni, jos juoksisin Irunin keskustan läpi. Astuessani junasta asemarakennukseen vastassani olivat portit, joista pääsee läpi vilauttamalla lippua lukulaitteessa.
Tai pitäisi päästä.
Minä en päässyt vaikka kuinka pyörittelin lippua lukulaitteessa. Aikaa ei olisi ollut hukattavaksi. Vaihdoin porttia. Se ei auttanut. En päässyt läpi. Olin jo luovuttamassa kun joku mies tuli viereeni. Hän sanoi: ”Seuraa minua. Tule ihan perässäni, kun avaan portin.”
Liimauduin mieheen kiinni ja pääsin ulos hänen imussaan. Hän kysyi, mihin olen menossa. ”Hendayeen ja sieltä Pariisiin”, vastasin, ja lisäsin, että on todella kiire. Juna lähtee ihan kohta. Pakko ehtiä.
”Follow me”, mies sanoi ja laittoi juoksuksi. Ryntäsin perään.
Puikkelehdimme peräkanaa läpi Irunin katujen. Juoksimme päin punaisia. Saavuimme asemalle, mutta minulla ei ollut lippua. Mies ei osannut käyttää automaattia. Paikalle ilmestyi kaksi tyttöä, joiden avustamina saimme lipun. Ryntäsin lipun saatuani alas laiturille ehtimättä muuta kuin huikata pikaiset kiitokset minua auttaneelle miehelle.
Ehdin junaan juuri kun se oli lähdössä.
Nyt istun pubissa Holyheadissa. On alkanut pyhiinvaellukseni viimeinen viidennes. Neljä viikkoa on takana ja viikko Irlannissa on edessä ennen kotiinpaluuta.
KAI SADINMAA, 6.5.2024
Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.
