Kapinapapin matkassa, osa 13: ”Luther oli natsikristityille Hitlerin edelläkävijä”

Kapinapapin matkassa, osa 13: ”Luther oli natsikristityille Hitlerin edelläkävijä”

Riepu julkaisee Kai Sadinmaan luvalla tämän sosiaalisen median päivityksiä huhtikuussa 2024 Keski-Eurooppaan suuntautuneelta pyhiinvaellukseltaan.

Kansallisosialismi – teema on tullut pyhiinvaelluksellani vahvasti esiin useassa paikassa. Olen siis kulkenut entisen DDR: n alueella. En tiedä, onko sillä merkitystä ja onko teema nyt esillä muualla Saksassa.

Ei ehkä yllättävää, että natsiaihetta käsitellään juuri näinä aikoina, kun äärioikeisto on Saksassa kovassa nosteessa.

Sekä katoliset että protestantit ovat ottaneet kielteisen kannan Saksan oikeistopopulistisiin ja äärioikeistolaisiin Afd:hen ja Die Heimat-puolueeseen, koska niiden arvot ovat ristiriidassa kristillisten arvojen ja kirkon perustuslain kanssa.

Meillä Suomessa ei vastaavaa tapahdu.

Hallitukselle tai joillekin kirkollisille tahoille ei tuota ongelmia tehdä yhteistyötä Afd:n suomalaisen version, persujen, kanssa. En väitä, että ne olisivat yksi yhteen, mutta kuuluvat samaan oikeistopopulistiseen virtaukseen ja joita yhdistävänä tekijänä on rasismi.

Natsiteema oli esillä myös Eisenachissa. Lutherhausissa (jossa Luther asui opiskeluaikoinaan) oli näyttely Saksan protestanttisen kirkon dejudaisaatio-instituutiosta 1939-1945. Tässä vähän tiivistystä näyttelyn teksteistä sekä kuvia näyttelystä:

Instituutio aloitti toimintansa Eisenachissa toukokuussa 1939, jolloin 11 alueellista kirkkoa perusti instituution juutalaisten vaikutusten opiskelusta ja hävittämisestä Saksan kirkollisesta elämästä. Instituution tarkoitus oli tuhota kaikki viittaukset kristillisyyden juutalaisiin juuriin ja sopeuttaa protestanttisen kirkon opetukset ja hartauselämä yhdenmukaiseksi natsi-ideologian kanssa.

Dejudaisaatio-termi ei ollut natsien keksimä vaan sen juuret juontavat vuosisatoja taaksepäin.

Sen alkuperä oli kristittyjen vihamielisyydessä juutalaisia kohtaan. Kirkko ja yhteiskunta tuli puhdistaa juutalaisista ja juutalaisuudesta. Se johti läpi keskiajan toistuviin juutalaisten vainoihin, heidän oikeuksiensa riistämiseen ja tappamiseen.

Luther oli tämän saman vihan vallassa. Hänen kammottavat juutalaisvastaiset tekstit ovat yleisesti tunnettuja.

1800-luvun antisemitismin mukaan juutalaiset eivät voineet olla samanarvoisia toisten kanssa koska he olivat vieraita, muukalaisia, toisia, alempaa rotua. Jotkut protestantit kielsivät kristillisyyden juutalaiset juuret ja väittivät jopa, ettei Jeesus ollut juutalainen.

Natsit omaksuivat näitä ajatuksia vaikka näkemykset natsipuolueen sisällä vaihtelivat.

Jotkut halusivat hahmottaa kristinuskon uudelleen natsi-ideologian hengessä kun taasen toiset halusivat luoda uuden uuspakanallisen korvikeuskonnon.

Lutheria natsikristityt pitivät Hitlerin edelläkävijänä ja antisemitistisen uskon julistajana.

Natsihallitus nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi propagandistisesti samana päivänä vuonna 1933 kun Lutherin syntymästä oli kulunut 450 vuotta. Luther nähtiin uskon entisöijänä ja Hitler kansan.

KAI SADINMAA, 19.4.2024

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Otteita näyttelystä, joka esitteli Saksan protestanttisen kirkon dejudaisaatio-instituutiota Eisenachin Lutherhausissa.

Share