Kapinapapin matkassa, osa 19: ”Tämä meno alkaa olla aivan liian kaupallista minun makuuni”

Kapinapapin matkassa, osa 19: ”Tämä meno alkaa olla aivan liian kaupallista minun makuuni”

Kapinapapin matkassa, osa 19: ”Meno alkaa olla liian kaupallista minun makuuni”

Riepu julkaisee Kai Sadinmaan luvalla tämän sosiaalisen median päivityksiä huhtikuussa 2024 Keski-Eurooppaan suuntautuneelta pyhiinvaellukseltaan.

Tämän päivän vaikuttavin osuus noustessamme Atapuercan vuorille. Olen kulkenut hieman suunniteltua nopeammin. Saavun huomenna määränpäähäni, Burgosiin, josta jatkan muutaman päivän kuluttua eteenpäin, kohti Englantia ja Irlantia.

Caminon vaeltajat ovat pääasiassa Euroopasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Koreasta, joista kaksi viimeksi mainittua muodostavat enemmistön.

Siihen on kaksi syytä.

Jenkit löysivät caminon vuonna 2010, kun Hollywood-ohjaaja Emilio Estevez teki camino-leffan The Way, jossa pääosaa näytteli ohjaajan isä, Martin Sheen.

Etelä-korealaiset puolestaan löysivät caminon, kun korealainen kirjailija Kim Nam Hee jakoi kokemuksensa tekemällä vaelluksestaan kirjan, Yksinäisen naisen matka (2006).

Kirja yksin ei ole vaikuttanut caminon nykyiseen valtavaan suosioon Koreassa.

Iso hyppäys tapahtui 2012, kun yksityinen korealainen tv-yhtiö teki caminosta reality-sarjan yhteistyössä Kim Nam Heen kanssa viiden korealaisen camino-vaelluksesta.

Onhan näissä maastoissa hienoa vaeltaa, mutta liian kaupallista alkaa olemaan meno minun makuuni.

KAI SADINMAA, 28.4.2024

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Share