Koti. Uskonto. Isänmaa.
Siinä kolme ylevää ja kaunista termiä, jotka kalskahtavat ylväänä taivaisiin kuin ilmassa viuhuvat ja liitävät luodit ja pommit taivaalla talvisodan aikaan joskus kahdeksan vuosikymmentä sitten. Kun olemme tulleet 2020-luvulle olemme huomanneet, ettei koti tarkoita välttämättä sellaista tukea ja turvaa, mihin meidät on vuosien saatossa kasvatettu ja opetettu jo koululaitoksesta lähtien.
Vaikka Suomeakin kutsutaan edelleen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, ei tämä hyvinvointivaltio ole tehnyt läheskään tarpeeksi yhteiskuntamme huono-osaisimpien eteen. Asunnottomuus ei ole kadonnut mihinkään ja alati pitenevistä leipäjonoistakin on tullut osa arkea, joissa jonottavia on jo alettu syyllistää yhteiskuntamme runsaan avokätisyyden hyväksikäytöstä, kuten Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hilamo antoi ymmärtää Ylen kolumnissaan 14. helmikuuta 2021.
Olkoonkin, ettei suomalainen sosiaaliturva ole noussut lainkaan samassa suhteessa muiden indeksikorotusten kanssa. Suomalaisen perusturvan mitätön taso on jotain, mistä Euroopan neuvosto antaa toistuvasti Suomelle kritiikkiä. Kun sitten THL kirjoittaa blogiinsa asiasta puolustuspuheenvuoron, ottaa se vertailuun Viron ja Romanian, joiden rinnalla olemme huipputasoa.
Kertoohan sekin jotain.
Mikä on siis tämä koti, missä meidän kaikista huono-onnisimpia ja -osaisimpia pitäisi olla kiitollisia? Ja mikä on se uskonto, jonka pitäisi auttaa meidät vaikeiden aikojen yli? Ja mikä on tämä isänmaa, mikä on myyty kansainvälisille pääomasijoittajille, jotka voivat veloittaa törkeää ylihintaa tavallisen suomalaisen selkänahasta esimerkiksi taloussähkön muodossa?
Jos koronapandemia on meille jotakin yrittänyt opettaa, niin mahdollisesti sen, että meidän kotimme ei ole jokin laatikko jossakin lähiössä pienen maan rajojen sisäpuolella. Ei, vaan kotimme on koko tämä maapallo – niin hyvässä kuin pahassakin.
Ehkä jonakin päivänä tyhmempikin suomalainen haittaisänmaallinen tajuaa sen, että sekin älypuhelin, millä hän skriimaa omia videolähetyksiään moittien vierasmaalaista ainesta ja maahantunkeutujia on kasattu monen pienen lapsityöläisen kaivamista veritimanteista.
Ahneus.
Jotakin, minkä takia jokaisen, joka ei vielä ole katsonut Netflixistä Adam Sandlerin tähdittämää Uncut Gems -elokuvaa, pitäisi katsoa se nyt ja heti ja välittömästi.
Ja kun nämä itseään patriooteiksi kutsuvat haittaisänmaalliset saavat kenkää Facebookista, jatkavat he venäläiseen VK-palveluun jatkamaan öyhötystään kiinalaisten ja monien muiden aasialaisten maiden käsin kasatuilla älypuhelimilla.
Kun puhutaan vaihtoehtomedioista, niin ajatuksemme siirtyvät helposti niihin medioihin, jotka tarjoavat ”vaihtoehtoisia totuuksia”, alternative facts. Aikamme vaihtoehtotodellisuuksissahan valkoinen on jo muuttunut mustaksi ja päinvastoin. Näissä vaihtoehtotodellisuuksissa maailmaamme hallitsee saatananallisten poliitikkojen pedofiiliverkosto, jotka myyvät ja salakuljettavat satoja tuhansia ellei miljoonia lapsia ympäri maailman salaisia tunneleita pitkin seksuaalisten hyväksikäyttäjien käsiin.
Kertoohan sekin jotain.
Yhtäkkiä huomaamme elävämme maailmassa, missä se saa eniten näkyvyyttä ja kuuluvuutta, mitä hullumpia ja sairaampia satuja pystyy ihmisille uskottelemaan. Seuraavaksi ne ovatkin jo jossakin Washingtonin kukkuloilla etsimässä maan varapresidenttiä ja muita pedofiilijohtajia hirtettäväksi.
Jos ja kun Riepu sanoo olevansa vaihtoehtomedia, se on hyvin helppo niputtaa samaan kastiin muiden hörhömedioiden kanssa. Mutta miksi hörhömedioilla pitäisi olla ainoa oikeus tarjota vaihtoehto jollekin valtamedioiden uutisoinneille?
Riepu on perustettu yksinomaan siksi, että se antaisi näkyvän ja kuuluvan äänen myös niille suomalaisille kulttuuritekijöille ja -vaikuttajille, jotka valtamediat ovat sivuuttaneet, vaientaneet ja syrjäyttäneet julkisesta keskustelusta.
Ja kun näin tapahtuu yhä useammalle ei ole ihme, miksi hörhömedoiden kaltaiset vaihtoehtomediat saavat enemmän näkyvyyttä ja jalansijaa yhteiskunnassamme. Kun yhä useampi syrjäytetään tai syrjäytyy syystä tai toisesta, ei tarvitse ihmetellä perussuomalaisten vaihtoehtopolitiikan nousua ja erilaisten hörhöytyneiden entistä kummallisemmiksi ja epätoivoisemmiksi käyviä tempauksia.
Katkeruus, pettymys ja viha ovat oivaa polttoainetta niille, jotka on katsottu kelpaamattomiksi tähän maailmaan. Ja kun näiden ihmisten joukko on riittävän iso, on turha ihmetellä, mistä ja miksi moinen kosto oikein kumpuaa.
Te teitte sen ihan itse.
Silti voi yrittää saada tämän inflaation kärsineen termin tarkoittamaan jotain muuta kuin hörhömediaa.
Mikäli haluat itse edistää tällaista kulttuurikehitystä ja Rievun kaltaisen vaihtoehtomedian kehittämistä Suomessa 2020-luvulla, voit liittyä mukaan Rievun lukijaksi, tukijaksi tai tekijäksi tästä linkistä!
(Kuvaaja Nour Chamoun palvelusta Scopio.)
